tiistai 14. elokuuta 2012

Part of me is always gonna stay in new york

Rakkaat blogin lukijat, täällä sydänsärkynyt aupair kirjoittaa viimeistä blogitekstiään teille, jotka olette olleet mun mukana koko tämän uskomattoman kesän läpi. Ensimmäisessä blogitekstissä toivoin tästä tulevan elämäni kesä, mutta siitä tulikin niin paljon enemmän.. Tästä ei tullut vain maailman paras kesä, vaan sain myös elinikäisiä ystäviä, perheen ja rakkauden tätä kaupunkia kohtaan. Voin rehellisesti sanoa eläneeni tänä kesänä elämäni kesää ja tuntenut todella olevani elossa. Ja mulla tulee niin ikävä tätä elämää täällä ja sitä millainen mä täällä olen.. Apua, mitäköhän tästä päivityksestä tulee kun mä itken nyt jo niin paljon että muhun sattuu..

Aloitetaan silti kertaamaan viimeisen kerran kulunutta viikkoa. Ansku lähti siis maanantaina takaisin Suomeen ja mä olin jotenkin ihan pihalla koko maanantain ja tiistain. Ajattelin kuinka erilainen tää koko kesä ois ollu jos Ansku ei ois ollu täällä.. Mä en oikeesti saanut itseäni edes sängystä ylös työpäivän jälkeen kun mua ahdisti niin paljon ajatus että en voi tekstata Anskulle kaikkea mitä ajattelen.. 

Keskiviikkona pääsin ensimmäistä kertaa ihmisten aikoihin töistä vapaaksi ja otin suunnaksi cityn ja downtownin. Brian halus piristää mua kun kuuli kuinka surullinen oon ollut Anskun lähdön jälkeen ja niin me otettiin suunnaksi Batterypark ja vapaudenpatsas. Oon tutustunut Brianiin siis Ninan ja Anskun kautta ja olin todella iloinen että sain viimein jotain muuta ajateltavaa, ja tietenkin että pääsin viettämään iltaa cityyn.
 Brian näytti mulle sitten vähän downtownia ja jonkun patsaan joka on kuulemma yks Nykin kuuluisimmista nähtävyyksistä enkä mä ollut ikinä käynyt siellä! Käytiin syömässä downtownissa ja sitten olikin jo aika lähteä kohti pennstationia ja long islandia. Thanks Brian!

Downtown girl

Koko viikko meni vähän hermoja pidätellessä, kun tää aupair homma alkaa jo vähän ottaan päähän. Tän työn puolesta oon jo valmis tulemaan kotiin, sillä 3 kk ilman omaa rauhaa alkaa olla jo tarpeeksi mulle :D Annan kyllä kaiken rispektin niille jotka tekee tätä hommaa koko vuoden! Musta ei olis siihen. Omalla työpaikallaan asuminen on välillä tosi rankkaa kun ei oikein koskaan tiedä milloin on töissä ja milloin ei. Ja perheessä asuminen tarkoittaa aina sitä että pitää kertoa omista menoistaan jne ja mä en ole tottunut siihen enää sen jälkeen kun muutin kotoa. Oon ehkä vähän liian itsenäinen tähän hommaan. Mutta kokemus se oli tämäkin ja Gabby on ollut mulle koko kesän kuin oma tyttö. 

Viimein koitti sitten odotettu viikonloppu ja perjantaina lähdin heti Päivin tultua kotiin kohti citya. Netta oli perjantai-illan töissä ja Nina jollain deiteillä, joten Brian sitten tarjoutui pitämään mulle seuraa. Minähän en perjantai-iltana jää Nykissä kotiin voivottelemaan :D Otettiin sitten suunnaksi Staten Island ja käytiin mutka Brianin kotona ennenkuin lähdettiin Staten Islandin yöelämään Brianin ja sen kavereiden kanssa. Ehdin samalla tavata Brianin äidinkin, joka oli hyvin italiaistyylinen mamma :) Siinä me sitten heitettiin läppää suomalaisuudesta ja juotiin viiniä! Ihanaa kuinka nää amerikkalaiset ei ota kaikkea niin tosissaan, että jos poika tuo kaveritytön käymää kotonaan niin heti ei ajatella et me seurustellaan tai jotain. Mä sovin tähän kulttuuriin kyllä niin hyvin!
Otettiin sitten suunnaksi Marina Cafe lähellä satamaa ja vedettiin shotteja tanskalaisten kanssa. Go scandinavia! Tää paikka meni aika aikaisin kiinni joten lähdettiin molemmat kotiin.. koska seuraavana päivänä jotain maailman ihaninta odottaisi mua lentokentällä ! ♥

THE BEST WEEKEND EVER

Lauantaina lähdin sitten hakemaan Idaa lentokentältä enkä voinut siellä junassa uskoa, että mä todella nään mun parhaan kaverin 3 kk jälkeen Nykissä! Etsiskelin sitä tuloporttia siellä kentällä, kunnes näin Idan tulevan ovista ulos ja mä vaan ryntäsin sen luokse halamaan. Mua alkoi itkettää heti sillä sekunnilla kun mä näin sen. Ida on aina ollut mulle kuin oma sisko ja me ollaan tunnettu AINA! Mä olin niin onnellinen sillä hetkellä etten pystynyt edes ajattelemaan kunnolla. Tästä lähti meidän 4 viimeistä päivää Nykissä yhdessä. Me päätettiin että tehdään niistä niin ikimuistoiset että tultaisiin muistelemaan tätä viikonloppua vielä mummoinakin. Ja ikimuistoinen siitä tosiaan tuli.

Saturday

Kun oltiin päästy cityyn lentokentältä, vietiin matkalaukut meidän hostelliin ja lähdettiin seikkailemaan. Tää meidän hostelli oli aivan vastapäätä Central Parkia Upper West Sidella ja vaikka se huone oli aika pieni ja rähjäinen, niin oltiin ihan tyytyväisiä ;) Nykissä pitää olla onnellinen että saa tuolla budjetilla mikä meillä oli edes oman huoneen jota ei tarvi jakaa muiden kanssa! Tavattiin sitten Brian-meidän nykiläinen opas ja lähdettiin pienelle kierrokselle, sillä tää oli Idan eka kerta Nykissä ja koko Amerikassa!
Otettiin metrolla suunnaksi downtown ja pysähdyttiin eka ottelemaan kuvia World Trade Centeristä. Ihanaa kun oli kerrankin sellaisen ihmisen seurassa kenelle kaikki nää jutut ja paikat on ihan uutta, niin muisti taas sen fiiliksen minkä ite sai sillon ekalla kerralla kun näki tän kaiken :)


 WTC:ltä jatkettiin sitten matkaa kohti lower manhattania, kunnes huomattiin että yhdessä pubissa on parhaillaan menossa happy hour ja meillä sattuikin sopivasti olemaan hirveä jano! No, happy hour muuttuikin sitten todella happy tunniksi ja matka jatkui ihan hauskoissa tunnelmissa kohti Battery Parkia :D

Huiput nuo idan viikset!

Battery parkissa näytettiin sitten Idalle vapaudenpatsas ja joku showkin siellä oli menossa jota jäätiin ihmettelemään. Otettiin paljon kuvia, mutta happy hourin jälkeen niistä vain osa on julkaisukelpoisia :D Tän turistihetken jälkeen mentiin Beer Gardeniin oottamaan Brianin kaveria Staten Islandilta ja näin taas yhdet häät ! Jos mä joskus meen nykissä naimisiin, niin se on ehdottomasti tää paikka. Mä ehkä olen jotenkin niin downtown-tyttö että nää häät sulatti mun sydämen. Battery Parkista mentiin sitten Seaportiin Dinnerille ja tämäkin paikka sai mussa niin tunteet heräämään.. Täällä me ollaan syöty Anskun kanssa illallista ja ihmetelty tätä kaikkea.. Nyt mä olin täällä parhaan kaverin kanssa samassa paikassa ja jos joskus tuutte nykiin nii menkää ihmeessä Seaportiin syömään, se on mun yksi lempipaikoista käydä syömässä :) Se on niin kaunis paikka ettei mitään rajaa.

Seaport & Brooklyn Bridge
 Seaportin jälkeen metrolla kohti meidän hostellia ja bileet pystyi alkamaan. Meillä ei ollut mitään hajua minne mentäisiin illan aikana, mutta päädyttiin sitten yhdelle baarikadulle ja tää ilta jää mun mieleen ikuisesti! Ensinnäkin meillä oli ihan älyttömän hauskaa ja läppä lensi koko illan, toiseski otettiin keskellä yötä taksi Times Squarelle kun haluttiin näyttää se Idalle.
Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten nauttikaahan kierroksesta meidän lauantai-illassa ;)



 Sunday

Sunnuntaina sitten herätys ja huoneen luovutus klo 11.30. Voitte kuvitella että oltiin pikkusen väsynyttä porukkaa kun herättiin :D Jätettiin matkalaukut säilytykseen ja otettiin taksi kohti hudson joen rantaa ja aamupalaa. Tavattiin pojat rannalla ja ne vei meidät syömään aivan ihanaan ravintolaan joka oli tehty vanhaan laivaan ja se kellui siinä veden päällä. Aivan ihanat maisemat joelle ja mietin miksen oo käynyt täällä aiemmin? Ihmeteltiin sitten Idan kanssa että miten kaikki ihmiset vetää drinkkejä sunnuntai aamuna, niin pojat kertoi että tänään on Sunday Funday. No, mä vietin sitä jo viimeviikonloppuna Yankees-pelissä ja mä olin ihan innoissani kokeilemaan tätä uutta juttua uudestaan ja halusin näyttää Idallekin miten sitä oikein vietetään. Voi Suomi, me ollaan vielä niiiiin jäljessä ilman sunday fundayta.. Sunnuntai voi oikeasti olla yksi viikon hauskimmista ja parhaimmista päivistä!


Aamupalan jälkeen pojat näytti Idalle ja mulle highlinen joka oli kuin pieni puisto Nykin yllä. Highline on siis ennen ollut junarata joka kulkee nykin poikki, mutta koska junaradat siirrettiin maan alle, tehtiin kiskoista kävelykatu jonka varrella on pienia putiikkeja, ravintoloita, puistoaluieta ja auringonottopaikkoja. Ilman meidän nyki oppaita en olisi osannut tätäkään näyttää Idalle!
Koska vietettiin sunday fundayta, otettiin suunnaksi Bleecker street ja täällä todellakin ihmiset osaa pitää hauskaa sunnuntaisin! Mentiin sellaiseen pubiin jossa juomat oli melkein ilmaisia sunnuntain takia ja aletiin pitämään hauskaa! Tosiaan annetaan taas kuvien puhua puolestaan. Mulla ei oo ikinä ollut näin kivaa sunnuntaisin! :D GO TEAM FINLAND!



Muutaman beerbongin jälkeen otettiin sitten suunnaksi Thunder Jackson's, koska mä halusin käydä hyvästelemässä mun kantapaikan.. Täällä baarissa me ollaan tyttöjen kanssa koettu niin paljon, että heti kun mä astuin sisään mulla tuli sellainen inhottava tunne että miksi tän kaiken pitää loppua. Muistan siitä baarista jokaisen nurkan ja mitä siellä on tapahtunut ja nyt mä tulin sanomaan hyvästit. En voinut kauaa siellä olla kun mulla tuli sitten itku kaikkien niiden muistojen takia mitä mulla sieltä on.. Samalla mulle iski se ajatus että mä oon oikeasti kohta Suomessa enkä näiden ihmisten kanssa täällä viettämässä ehkä maailman mahtavinta sunnuntai päivää. Sain kuitenkin koottua itseni ja ne thunder jacksonin henkilökunta ja muut asiakkaat halus liittyä meidän seuraan pelaamaan juomapelejä. Oh thunder jacksons, et pettänyt minua viimeiselläkään kerralla!





Illalla mentiin sitten vielä pelleilemään Central Parkiin, sillä halusin näyttää mun number 1 suosikki kohteen Nykissä Idalle. Jotenkin me tavattiin muutama englantilainen poika siellä ja meillä tuli puheeksi että oon harrastanut voimistelua. No, jos mulle puhuu jotain voimistelusta nii voi olla varma että mä oon heti pyörimässä sitten siellä nurmikossa ja heittelemässä voltteja :D Perustin sitten oman voimistelukoulun keskelle Central Parkia ja nyt alkaa kyllä vähän muistikuvat pätkiin sen verran että tiivistetään loppupäivä sanoihin: 
I LOVE SUNDAY FUNDAY!



Näitä kuvia vois laittaa miljoonan tänne, mutta en usko että jaksaisitte rullata tätä enää yhtää alemmas, koska tää on ollut ihan superpitkä päivitys! Mutta tää oli vaan niin superviikonloppu ja oon niin onnellinen että juuri tää oli mun viimeinen viikonloppu Nykissä. Taisi saada Idakin vähän kokea millaista elämää oon elänyt koko kesän.. ja ehkä Idakin ymmärtää nyt miksi mun on niin vaikea jättää tää kaikki taakse..Nykissä vaan ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja tavallisesta sunnuntai päivästäkin voi tulla sun yksi elämäsi parhaimmista.

Nää 2 päivää Idan kanssa Long Islandilla on mennyt tosi leppoisasti, mutta mulla oli kokoajan vaan mielessä Idan lähtö ja oma kotiinpaluu. Mä itkin suunnilleen jo etukäteen ennen kuin Ida tuli tänne että mun pitää hyvästellä se.. Tänään sitten Ida hyppääsi Glen Headin juna-asemalta junaan kohti JFK:ta ja Kanadaa. Voin sanoa että en ole ikinä itkenyt noin paljon että musta tuntuu oikeasti että oksennan kun on niin paha olla.. Se viimeinen halaus jonka annoin Idalle siinä junan oven suussa sai mut tajuamaan että me oikeasti nähdään vasta vuoden päästä seuraavan kerran .. ja oon tottunut näkemään Idan joka päivä.. Me kuitenkin asuttiin ennen yhdessä. En osaa pukea näitä tunteita nyt sanoiksi, mutta suoraan sanottu oon ihan hajalla. Oon tosi onnellinen Idan puolesta että Ida toteuttaa omia unelmiaan niinkuin minäkin ja toivon että Ida sulle tulee mahtavin vuosi ikinä, ota siitä kaikki irti sillä vuosi on loppupeleissä niin lyhyt aika.. Samalla musta tuntuu kuitenkin ettei Rovaniemi ole enää se sama koti mulle kun Ida ei ole siellä, mikään ei ole enää samanlaista. Mua pelottaa kuinka oudolta se tuntuu taas mennä Rovaniemelle kun Ida ei ole siellä.. Apua tää on ihan kamalaa :( auttakaa mua oon ihan sekasin!! Oot Ida maailman paras kaveri kun tulit Nykiin asti vain hyvästelläkses mut, en vois toivoa parempaa kaveria kuin sä oot ollu mulle koko mun elämän <3 Mä tuun kaipaamaan sua niin paljon..


Huomenna on sitten mun vuoro hypätä koneeseen ja lentää takaisin Suomeen. Mulla on niin ristiriitaiset tunteet kotiinpaluusta että on tosi vaikea sanoa mitä mä ajattelen tällä hetkellä.. Mä niin haluaisin jäädä tänne, sillä elämä täällä on tuonut mulle aivan mahtavia kokemuksia ja mä todella rakastan tätä maata, kulttuuria ja elämäntyyliä. Mutta tiedän että mulla on Suomessa niin paljon asioita jotka tulee pitämään mut siellä.. mutta ei toivottavasti ikuisesti. Tämä kesä oli ehdottomasti elämäni upein kokemus ja niinkuin Ida sanoi nyt pitää vaan olla kiitollinen että sain kokea tämän kaiken. Voin uskoa että moni ihminen toivoi olevansa just mun paikalla hakiessaan tätä aupairin paikkaa..ja niistä kaikista hakijoista mä pääsin tänne elämään tätä kesää. 3 kk oli mielestäni aivan liian lyhyt aika tähän kaupunkiin, ja vasta viimeisen kuukauden kohdalla tunsin oikeasti että tää on nyt mun koti. Osa musta tulee aina olemaan Nykissä, ja tuun vielä monta kertaa itkemään Suomessa kun mietin näitä hetkiä täällä tai uskaltaudun lukemaan omia blogitekstejä.. Tämä kaupunki tosiaan vei tämän tytön sydämen. 
Kiitos New York, kiitos tytöt, perhe, kaverit, kaikki jotka teitte mun kesästä sen mitä se oli ! En tuu ikinä unohtamaan teitä.. I'll be back.
Tämä oli todennäköisesti viimeinen blogipäivitys tältä kesältä. En tule jatkamaan blogia elämästä Rollossa, en todellakaan tämän jälkeen. Ehkä uusi blogi aukeaa kun uudet seikkailut tulevaisuudessa odottaa. Kiitos kun elitte mun mukana nämä 3 kuukautta.. Mä ainakin elin joka hetken täydestä sydämestäni.

Once again, I will always love u New York..






tiistai 7. elokuuta 2012

Oh New York.. How can I leave you?

Noniin, kuten huomaatte blogin päivittäminen on hieman venähtänyt, sillä oon yrittäny välttää tänne tulemista kun mua alkaa joka kertaa itkettään kun mietin näitä viikon tapahtumia.. Mä oon tällä viikolla itkenyt niin paljon että nyt oli oikeastaan ensimmäinen sopiva hetki tulla kirjoittamaan viime viikosta, joka oli muute mun yksi parhaimmista viikoista täällä. Apua, pakko mennä äkkiä vaan suoraan asiaan ja säästää tää tunteidenpurkaus loppuun.. voin sanoa, että mitä lähemmäksi lähtö on tullut sitä enemmän sekaisin mä oon mennyt. Ja mä en todellakaan tiedä mitä mä ajattelen tästä kaikesta tällä hetkellä.

Arki täynnä suuria tunteita

Eli viime viikolla ehti tapahtua vaikka mitä!
Keskiviikkona meillä oli aivan mahtava päivä Ninan, Anskun ja muksujen kanssa boys & girls clubilla ja meillä hurahtikin koko päivä siellä. Me ollaan todellakin maailman parhaimpia nannyja ;) Kuitenkin, viime viikkona itkettiin todella useasti kun Ansku vietti viimeistä viikkoa Nykissä.. Tässä pieni videopätkä jossa lapset ja nannyt joraa meidän kesän 2012 biisin tahtiin, ja tietenkin heti tämän jälkeen kaikilla oli kyyneleet silmissä. Mä en voi enää edes kuunnella tätä kappaletta näin lähellä lähtöä.. Tätä me ollaan tyttöjen kanssa laulettu kun ollaan kävelty aamuauringossa Manhattanilla korkkarit kädessä kotiin..


Torstaina sitten viimein kahden kuukauden odotuksen jälkeen meille saapui kaapelimies palauttamaan mun elämän takaisin. Tuossa alkukesästä mun hostperhe yhtäkkiä päätti et hei, nythän on kesä ja me ei olla kotona melkee yhtää nii mehän ei tarvita telkkari ja nettiä ollenkaan! Niin ne sitten sulki nää mulle tärkeimmät asiat kysymättä multa mitään eikä ne varmaan tajunnu et vaikka ne ei oo kotona nii mähä täällä kuitenki oon kaikki päivät. Itkin sitten 2 kuukautta että mä en vaan pärjää ilman nettiä kun se on ainoa keino pitää yhteyttä kavereihin ja perheeseen Suomessa, ja viimein mun kinuaminen palkittiin. Sain ihan liikaa harmaita hiuksia siitä että joudun ravaamaan ympäri kämppää ettimässä suojaamattomia langattomia verkkoja. Telkkarista en niinkään enää välitä, joten toivottavasti sen katsominen suomessakin vähenee sillä oon huomannut että saan niin paljon enemmän aikaiseksi ku tv ei oo kokoajan päällä. No, sitten kun netti vihdoin alkoi toimimaan ja tv:kin saatiin päälle mä olin aivan tippalinssissä ja kerroin mun koko koskettavan tarinan tälle vanhalle miehelle ja ette usko mutta se halas mua ja sanoi että kaikki on nyt hyvin. Kyllä, amerikassa sais tehtyä koskettavan elokuvan jopa netin asennuksesta. Oh i just LOVE america..
Pakko vielä lisätä etten oo ikinä tuntenu itteäni niin typeräksi kuin torstaina. Päivi sanoi mulle, että mun pitää vahtia sitä miestä kokoajan, sillä viimeksi joku työntekijä varasti niiltä koruja kun kukaan ei vahtinut sitä. No, mä ajatteliin että sillä kestää siinä joku 10 min et nou problem, mut se olikin täällä talossa sen 7 h ja mä seurasin sitä sen kokoajan huoneesta toiseen ja se varmaan piti mua ihan hulluna. Vaikeinta oli tosiaan keksiä juttelemista sille ettei se tajuais mitä teen. Olin niin loppu sen päivän jälkeen. 

Mutta illalla heti ku olin off otettiin tyttöjen kanssa suunnaksi waldbaums ja nokka kohti tappen beachia ja ilmaiskonserttia! Ei me kyllä sitä konserttia seurattu, meillä oli ihan muut jutut mielessä :) ja voitteko kuvitella, täällä ihmiset tulee konserttiin omat tuolit mukana? Siis suomessa ainakin ihmiset jaksaa seisoa sen pari tuntia ja jorata täysillä, mut mitä maailman lihavimmalta kansalta voi odottaa ? ;) Tuon illan jälkeen kun pääsin kotiin mä vaan itkin sitä kuinka ikävä mulla tulee mun tyttöjä.. Ei pysty miettimään tai se alkaa taas..

THE WEEKEND

Perjantaina heti töiden jälkeen lähdettiin Anskun kanssa cityyn ja kohti Empire state buildingia! Hassua, että me ollaan oltu täällä koko kesä ja nyt vasta oikeesti päästiin sinne. Mentiin ensin sellaiseen skyrideen joka oli vähän niinku 4D teatteri ja niin me lenneskeltiin helikopterilla manhattanin yläpuolella. Ihan hassua oli katsoa sitä leffaa kun oikeasti tietää ne paikat ja suurimassa osassa niistä on tullu käytyäki. Tämän jälkeen otettiin hissi ylimpään kerrokseen ja rynnättiin ulos ottamaan kuvia. Voitte kuvitella kuinka monta suomalaista kirosanaa siellä lensi ilmaan ku ollaan yhdessä maailman upeimassa paikassa ja sit meillä molemilla anskun kanssa oli aivan surkeat kamerat! No, se näkymä elää mulla muistoissa ikuisesti. Siellä ylhäällä tajusin kuinka paljon isompi Manhattan oikeasti on entä olin kuvitellut... Siellä ylhäällä tuli sellainen tunne että tää on mun koti.

Lauantaina kävin sitten heti aamusta Gabyn kanssa käyttää meidän kahta hoitokoiraa lenkillä ja sitten suunnattiin poolille. Tosiaan meillä oli viikonlopun 2 koiraa hoidossa ja mä olin odottanut niitä tosi kovasti, mutta sitten ku ne tuli mun fiilikset jotenki lyssähti. Mulla on vaan ikävä poksua ja niiden ulkoiluttaminenki tuntu mulle työltä. En edes ottanut niistä kuvia koska käytin niitä kerran ulkona ja sen jälkeen en nähnyt niitä enää. No, iltapäivällä suunnattiin sitten ehkä yhteen kauneimmisa paikoista Long Islandilla eli Hempstead Houseen juhlimaan Anskun läksiäisiä, Elisan 40.v synttäreitä ja Netan tuloa. Tää paikka on joskus ollut jonkun miehen kesähuvila ja se oli aivan täydellinen paikka piknikille ja... HÄILLE! Siis en tajua monetko häät mä oon täällä Nykissä nähnyt mutta kyllä, saavuin taas keskelle häitä. Ja mikä upea paikka tää oiskaan viettää joskus omat häät... Oli kyllä yksi ihanimmista päivistä taas tyttöjen kanssa, ja saatiin tutustua Anskun perheen uuteen aupairiinkin, joka on muuten BB:stä tuttu Netta. Mä tiesin Netta, että oot jostain tuttu ;)
Mun Gaby ♥



Piknikiltä suoraan sitten Ninan luo juhlimaan Anskun läksiäisiä ja siitä sitten junalla cityyn. Otettiin suunnaksi Bleecker street ja voi tittidii mikä ilta! Tää ilta jää ikuisesti mun mieleen yhtenä hauskimpana iltana mitä mulla on koskaan ollu :D Joo, aamulla herättiin sitte manhattanilta ja koska mulla, Netalla ja meidän kamulla Brianilla oli vielä nii fiilikset päällä päätettiin jäädä vielä päiväksi cityyn. No, Brian sitten ehdottaa että hei mennääks kattoo Yankeesien peliä Yankee stadiumille ku sillä ois liput sinne. No mikäpä siinä se on olly yks asia mitä oon kesän aikana halunnu tehä, ja hei cmoon YANKEES! Saavuttiin sitten Yankee stadiumille ja meillä oli huippupaikat kattoa peliä, mutta uskokaa tai älkää, baseball on tosi tylsää!!! Tiedän, että pidätte mua hulluna (niinkuin iskäkin oli kuulemma huutanut kun oli kuullut että olin päässyt kyseiseen peliin), mutta mä en oikeesti jaksanu seurata sitä peliä. Se kesti joku 4 tuntia ja suomalaiseen tapaan vietettiin varmaan puolet ajasta siellä stadionin baarissa. Annoin vielä hyvät naurut meidän vieressä oleville kun kysyin nolosti kumpi noista joukkueista on yankees... Tiedän, olin ehkä väärä ihminen kokemaan tämän unelman, mutta mulla oli niin hauskaa ettei oo pitkään aikaan ollu! ;)Ja Yankees voitti ja meillä oli yks syy juhlia vielä enemmän!
Alla video kansallislaulusta ja siitä kuinka mua opetetaan miten käyttäytyä sen aikana :)


No, jotenkin ihmeen kautta päädyttin sitten matsin loputtua Staten Islandilaisten fanibussiin ja niin me oltiin menossa Netan kanssa kohti Staten Islandia :D No, mikäpä siinä nyt on tullu sielläkin käytyä. Bussi jätti meidät sitten sen ryhmänjohtajan omistamaan baariin ja siellä oli hirveästi ilmaista ruokaa, kakkua, juomista KAIKKEA!! Mä söin taas ku pieni possu kun jälleen kerran Nyki tarjoaa mulle ilmasta ruokaa :) Illalla sitten kohti Staten Island ferrya ja takaisin long Islandille. En voi uskoa kuinka paljon pystyy kokemaan yhden viikon aikana ilman minkäänlaista suunnittelua. Kiitos kaikille tästä viikonlopusta, teitte siitä yhden mun elämäni parhaimmista!

ihana Netta
matkaeväät fanibussiin

GOODBYES

Maanantaina sitten Ansku pimpotti mun ovikelloa ja tuli sanomaan hyvästit. Näin sitä ehkä 3 minuuttia ja itkin koko sen ajan enkä oikein saanut sanottua mitään. Mulle jäi vaan tosi tyhjä olo kun näin sen hyppäävän autoon ja ajavan lentokentälle. Tässäkö tää nyt oli? 3 kuukautta ollaan jaettu yhdessä niin ilot kuin surutkin ja Ansku on ollut kuin oma sisko mulle ja nyt musta tuntui että mä jäin niin yksin.. Mä en edes tiedä milloin me nähdään Anskun kanssa seuraavan kerran ja oon onnellinen Anskun puolesta kun se päätti että se tulee helmikuussa takas samaan perheeseen asumaan. Oot Ansku yks rohkeimmista ihmisistä kenet tunnen, ja tiedän että New York on sua varten. Rakastan sua juuri siksi, että uskallat elää omaa unelmaasi. Sä todellakin kuulut tänne. Ja mulla on jo niin ikävä sua että muhun sattuu kirjoittaa tätä tekstiä...

en ikinä tuu unohtaa näitä hetkiä Ansku
Mä oon niin sekaisin tällä hetkellä että mulla tekee kokoajan vaan mieli itkeä.. Mä en tiedä mitä mä enää haluan. Luulin jotenkin kokoajan että kotiintulo on se mitä innolla odotan, mutta viime viikkoina oon alkanut miettimään kuinka pahalta musta tuntuu jättää tää kaikki. Milloin mä pääsen takas Nykiin ja miltä tuntuu elää ilman mun kavereita ja elämää täällä? Miten mä voin jättää näin upean kaupungin jota rakastan koko sydämestäni ja palata takaisin Suomeen joka saa mut tällä hetkellä voimaan pahoin.. Mä vaan jotenkin sopeuduin tänne paremmin entä koskaan osasin kuvitella. Oon todellakin miettinyt sitä vaihtoehtoa että joskus palaisin vielä takaisin, mutta se vaatii sen että saan suoritettua koulun loppuun ja saan Jaakonkin rakastamaan tätä paikkaa yhtä paljoin kun mä. Saan nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. ja asutaanko me vielä joskus täällä. Tällä hetkellä en osaa ottaa kuin päivän kerrallaan ja nauttia jokaisesta sekunnista mikä mulla on jäljellä täällä. Haen Idan lauantaina lentokentältä ja siitä alkaa meidän viimeinen viikonloppu yhdessä, mä en malta odottaa!! Ja sitten pitää taas sanoa hyvästit.. mä tuun oleen niin sekaisin kun pääsen Suomeen että älkää välittäkö jos musta ei vähään aikaan kuulu mitään. Se ei tarkoita etten haluaisi nähdä teitä, vaan musta tuntuu että se ottaa oman aikansa taas sopeutua kaikkeen ja tajuta mitä on tapahtunut. 
Nyt vaan nautitaan tästä kaikesta mitä on vielä jäljellä ja annetaan elämän viedä. Mä todella uskon siihen mottoon jonka New York on opettanut mulle " The best is yeat to come" sillä uskon että New York yllättää mut vielä viimeisellä viikollakin. 

Jaakko, Äiti ja iskä, kaikki kaverit, me nähdään ens viikolla! <3

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

2 weeks

Noniin, kuten otsikostakin huomaa, mulla on enää vain 2 viikkoa aikaa olla täällä.. Sehän menee ihan hurauksessa ohi? En oikeasti tajua miten tää kesä meni näin nopeaa.. Musta oikeasti tuntuu että vasta mä tulin tänne. Ja just kun kaikki täällä alkaa rullaamaan niin hyvin mun pitääkin lähteä. Nyt alkaa jo oikeasti tuntumaan, että mulla on toinen koti täällä, ja 2 viikon päästä elämä on täynnä pelkkiä jäähyväisiä. Viikon päästä pitää hyvästellä Ansku (MÄ EN TUU KESTÄÄ!! :( ) Sitten siitä viikon päästä Ida, ja lopuksi Nina, Gabby ja perhe ja koko tää paikka.. Voin sanoa että tuun olee aika hajalla siellä lentokoneessa..

Mutta ei liikaa nyt vielä mietitä inhottavia asioita, sillä nyt tulee päivitystä kuluneesta viikosta ! :)
Tää viikko meni oikeastaan Ninan ja poikien kanssa hengailuun ja Anthonysta ja Nickistä onki tullu mulle ku omia poikia :) Käytiin melkein joka päivä puistossa ja silloin kun lapset leikkii yhdessä se on oikeasti maailman helpointa työtä meille au-paireille :D Vitsaillaankin aina Ninan kanssa että kuinka rankkaa meillä on... not!
Keskiviikkona järkättiin sitte Ninan kanssa lapsille ylläri picnic boys & girls clubille ja meillä oli taas hyvin aikaa suunnitella viikonloppua ja sitä mitä tehdään vielä ennen kuin mun lähtö lähestyy. Voin kuvitella miltä Ninasta tuntuu kun se on viettänyt koko kesän mun ja Anskun kanssa ja nyt se jää tänne yksin.. käy vähän sääliksi, mutta Nina on niin mahtava persoona että uskon että se tulee pärjäämään minne ikinä se meneekin :)
Tää viikko meni taas niin nopeaa etten edes muista mitä me tehtiin! Ollaan käyty uimassa, mä oon käynyt zumba-tunneilla ja niin.. en oikeasti edes muista!! Mun ajatukset pyöri koko viikon vaan  perjantaissa et se on ainoa päivä mistä muistan kunnolla jotain :D

Gabby ja Anthony picnicillä
Sitten pitkään ja hartaasti odotettu perjantai saapui. Heti kun olin off lähdettiin Ninan kanssa kauppaan ja ostettiin kaikki valmiiksi iltaa varten. Sitten äkkiä suihkun kautta laittautumaan ja sitten mentiin Ninan luokse oikein perinteiseen amerikkalaiseen BBQ-partyyn. Ninan hostit on aivan huippuja! Nina on onnentyttö ku on löytäny noin rennot ja ihanat host-vanhemmat :) Ninan host- isä Tony oli ostanu ilotulitteita sitä iltaa varten ja kuten Suomessakin, niiden räjäyttely ilman lupia on laitonta. Hauskinta tässä oli vielä se että Ninan host-äiti Tanya on poliisi ja loppuillasta me juostiin poliiseja piiloon ! Aivan mahtavaa! :D En oo nauranu noin paljoo vähään aikaan.. Amerikassa tehdään kaikki isosti, myös tavallinen perheen grilli-ilta :) Mutta siksi mä rakastankin tätä paikkaa niin paljon! Täällä ihmiset on vaan jotenkin huolettomampia ja onnellisempia. Siellä me sitten syötiin, juotiin ja juoruiltiin yömyöhään asti kunnes oli meidän aika hypätä kohti junaa ja Manhattania! Tony heitti meidät asemalle, ja matka kohti tuntematonta pystyi alkamaan. 

Ansku rillaamassa
Otettiin sitten suunnaksi manhattan ja me oltiin oikeesti kaikkialla! En edes muista missä kaikkialla ehdittiin illan aikana käydä.. Ja pidetään taas salaisuutena mitä kaikkea illan aikana tapahtui ;) Mutta voin sanoa että joka kerta kun mennään meidän vakiopaikkaan Thunder Jacksoniin mulle tapahtuu aina jotain noloa. Ja se on vielä tosi pieni paikka et varmasti kaikki samat tyypit näkee aina mun toilailut. Esim yhtenä iltana menen tilaamaan illan ensimmäisiä drinkkejä ja oikein hehkutan sille vieressä olevalle tyypille että 'joo nää on illan ekat', sitten käännyn ja lennän suoraan selälleen lattialle sen tyypin jalkoihin!! Ja tietysti molemmissä käsissä olleet drinkit on mekolla ja lattialla :) Ja tosiaan, olin selvinpäin. Suomalaisena häivyin äkkiä nolosti paikalta, mutta kun amerikassa ollaan, tää tyyppi tuli vielä kysymään oonko ok :D Muuten joo mutta ikinä ei oo hävettäny noin paljoa! Oon vaan niin happy ettei Nina ja Ansku nähny tätä koska kuulisin siitä muuten koko loppumatkan..

saatiin junasta kavereita :)
 No ilta sujui leppoisasti ja hauskinta oli ehkä matka aamulla kotiin :D Mä olin niin hermostunut mun kenkiin että mulla ei itellänikään pitänyt pokka kun raivosin niille :D Heitin ne jo kerran mäkeenki, mutta en raaskinu luopua niistä joten hain ne takas.. ja mun laukusta löytyi jotku korkokengät?? Mä olen kyllä ihme kenkäfriikki kun kengät tulee mun luo pyytämättä... Tähän löytyy varmasti joku hyvä selitys mutta en muista sitä :D

Lauantaina sitten Ansku heitti mut illaks kotiin, kun jouduin ensimmäistä kertaa koko kesänä olemaan viikonloppuna töissä. Katsottiin sitten Gabbyn kanssa Peter Pan2 ja syötiin popparia. Mua alko itkettään siinä lopussa kun Peter ja Leena kohtas taas.. Gabby sanoi että 'Don't cry, it's just a movie" ja kerroin että itken aina elokuvissa. Leffan jälkeen pelattiin muutama kierros Afrikan tähteä ja sitten oli jo pikkusen aika mennä nukkumaan. Mulla oli töiden jälkeen tarkoitus lähteä tyttöjen kanssa ulos, mutta mä nukahdin!!! Saattoi vähän edellisillan riennot painaa päälle mutta kerrankin sai kunnon yöunet :) Kiitos Gabby ihanasta illasta, oot paras host-lapsi mitä voi toivoa ♥


Tänään eli sunnuntaina otin sitten suunnaksi cityn, YKSIN! Nina ja Ansku oli taas löytäny tiensä Staten Islandille, joten niistä ei ollu lähtijöiksi. Olin eka suunnittelut että meen bussilla Roosevelt mallille, mutta kun seisoin siinä bussipysäkillä juna-aseman vieressä ja näin että ihmiset odottaa junaa, päätin että jos New York City on noin lähellä niin hulluhan mä oon jos en mä sinne mee kun vielä on mahdollisuus. Niin mä sitten istuin junassa kaikkien suunnitelmien vastaisesti, mutta onneksi lähdin! Sain ostettua itelle uusia urheiluvaatteita ja melkein kaikki tuliaisetkin on nyt hommattu! Ainoa mikä puuttuu on Jaakon tuliainen, mutta miehille on niin vaikea ostaa mitään! Ehkä paras tuliainen on kun mä saavun kotiin? :) Kävin sitten ostamassa eväitä ja menin Central Parkiin picknikille. Oli niin ihana vaan syödä, kuunnella musiikkia ja katsoa ympärillä olevia ihmisiä. Central Park on ehdottomasti yksi mun lempipaikoista Nykissä ja siellä musta tuntuu, että myös suurkaupungissa on paikka missä musta tuntuu kuin olisin kotona. 

mun uudet babyt!
Tänään yksi tyttö tuli koputtamaan mua olkapäälle ja kysyi että voinko auttaa sitä kun se on lomalla nykissä. Se halusi tietää missä olis joku hyvä halpa pizzeria ja Forever 21 ja osasin neuvoa sitä ihan luontevasti :) Sitten se lopuksi vielä kysyi oonko Nykistä kotosin ja sanoin että mä asun täällä. Ehkä mulla tuli sellanen hetki että musta tuntui oikeasti siltä.. Sitten tuli taas se tunne että 2 viikon kuluttua oon Suomessa.. Mutta olin jotenkin niin iloinen että oikeasti osaan jo auttaa ihmisiä täällä enkä oo ite se joka on ihan pihalla :)

Musta on oikeasti ihana palata Suomeen ja mulla alkaakin olla jo pikkuhiljaa matkakuume, Suomeen!
Vaikka tää kesä on ollut yksi parhaimmista ja tuun muistamaan tän ikuisesti, on mulla ikävä myös mun kotia ja perhettä. Ei ole helppoa olla yksin maailmalla vieraassa perheessä ja kulttuurissa, ja voin sanoa että oon selviytynyt paremmin entä ensin kuvittelin. Voin rehellisesti sanoa, että oon ylpeä itestäni ja se minkä takia tulin tänne on toteunut :) Päällimäinen syy miksi halusin lähteä tänne oli seurata unelmia ja itsenäistyä. Musta tuntuu, että oon kasvanut tän kesän aikana parempaan suuntaan ja toivon että muutkin huomaa sen kun pääsen takaisin kotiin. Oon saanut kavereita joista on tullut mulle kuin oma perhe ja oon hoitanut mun työn paremmin kuin hyvin. 
Nyt pitää vaan nauttia nää viimeiset 2 viikkoa ja toivon kuitenkin että ne menee nopeaa, sillä IDA TULEE NYKIIN 2 VIIKON PÄÄSTÄ!!!! ♥ Ida on siis täällä mun 4 viimeistä päivää ja aion näyttää sille Nykin just niin ihanana kuin mä sen nään! :) Meillä on jo hotelli varattuna manhattanilta eikä tää tyttö malttais odottaa enää yhtää! Tule jo tänne Ida, mulla on hirveä ikävä!

Tuntuu varmaan hassulta lukea sitten Suomessa nää kaikki päivitykset läpi.. Ehkä tän blogin avulla voin elää nää kaikki hetket uudelleen. Toivottavasti ootte tykänny seurata mun matkaa ja pysytte mukana loppuun asti :) Love u guys! Miten se menikään, the best is yet to come? I THINK SO!

ikinä ei tiedä minne nää jalat mut vie



maanantai 23. heinäkuuta 2012

YOLO= You Only Live Once

Kuuntelen tässä Jukka Pojan mielihyvää ja mietiskelen kulunutta viikkoa. En taas tiedä mistä tätä kaikkea lähtis purkamaan, mulla on niin hyvä ja onnellinen olo. En halua ajatella että yksi viikko on taas kulunut ja mun nyki elämä alkaa pikkuhiljaa lähestymään loppuaan. Anskun sanoin, miksi me ei vaan voitaisi jäädä elämään tätä unelmaa? Ehkä tää kaikki on siksi just niin ihanaa, koska tiedetään että tää kaikki tulee kohta loppumaan. En oo ikinä elänyt jokaista hetkeä niin täysillä kuin täällä olessa ja mä toivon että pystyn viemään tän saman asenteen Suomeen. Onhan taallakin oma arkensa tyon parissa, mutta viikonloput ovat jotain ihan parasta. Elämä on niin ihmeellinen asia ja oon todella oppinut rakastamaan jokaista päivää ja hetkeä.. meillä on vaan tää yks elämä, miksei elää sitä siten kuten itse haluaa? Tärkeintä on olla onnellinen, eikö?

Viime viikko hurahti taas töiden merkeissä ja tiistaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa yli 2 kk jälkeen zumba-tunnille. En edes tiennyt että meidän kuntosali tuossa 100 m tarjoaa ryhmäliikunta tunteja ja nyt harmittaa kun tajusin sen näin myöhään :( No, tiistaina sitten rohkaistuin ja menin tälle kyseiselle zumba tunnille. Suomalaiseen tapaan olin ensimmäisenä paikalla ja meillä oli sitten hyvin aikaa jutella ohjaajan kanssa :) Tää ohjaaja oli ihan innoissaan kun kerroin että oon suomesta ja se kyseli oonko ennen ollut zumbassa jne. ja se hulluna rauhoitteli mua että hyvin se menee ja sulla tulee olemaan niin kivaa! :D en viitsinyt enää näiden kommenttien jälkeen kertoa että tosiaan mä oon iteki zumba-ohjaaja... No, tunti oli täysin toisenlainen mihin oon suomessa tottunut. "Ditch the workout, join the party" sai aivan uuden käsityksen mun mittakaavassa, sillä tää tunti oli ku lauantainen baari-ilta eikä kukaan ottanu oikein mitään tosissaan :D Kaikki vaan nauro ja huusi siellä ja ne naiset hyppi vuorotellen sinne eteen sheikkaamaan sen ohjaajan kanssa :D Ensimmäistä kertaa mäkään en välittänyt miltä mun tekeminen näytti vaan annoin palaa täysillä ja mulla ei oo ikinä ollu jumpassa noin hauskaa! Hauskinta oli vielä se, että nää naiset siellä tunnilla meni oikeasti välillä juoruilemaan ja lepäilemään sinne käytävälle ja kun joku hyvä biisi lähti soimaan nii ne juoksi takaisin sinne saliin ja alko riehumaan:D Eihän suomessa kukaan lähde pitää lepotaukoa kesken jumpan?? :D Kiitin sitten lopuksi sitä ohjaajaa ihanasta ja erilaisesta tunnista ja sanoin sitten vielä että mäkin ohjaan zumbaa suomessa, niin se sanoi sitten että ne on jo kauan ettineet uutta ohjaajaa niiden salille ja oisinko kiinnostunut tulemaan töihin. Houkutteleva tarjous, mutta suomeen lähtö on jo niin lähellä että hoidetaan tää yks työ nyt kunnialla loppuun asti :)

Torstaina Ansku tuli sitten meille yöksi kun sen porukat on Suomessa lomalla eikä se uskalla nukkua niiden isossa talossa yksin :) Yritettiin varailla matkoja viikonlopuksi, mutta ei jaksettu oikein suunnitella mitään joten sovittiin vaan että "Go with the Flow". Ja ette arvaakaan millainen viikonloppu meille loppujen lopuksi tulikaan...

BLEECKER STREET

Perjantaina Päivi heitti mut perinteisesti Anskun luo yöksi ja tosiaan ilman mitään suunnitelmia päätettiin ottaa illan tavoitteeksi päästä cityyn ja Bleecker Streetille. Voi Bleecker street.. miten mä enää sopeudun rollon yölämään? Mentiin meidän kantapaikkaan Thunder Jacksoniin ja siellähän se ilta sujui leppoisasti.. en oikeasti viitsi päivitellä tänne näitä baarijuttuja, joten jos jotain sitten Suomessa kiinnostaa nii tulkaa kysymään ;) Näitä tarinoita kyllä riittää! Oltiin taas aamuauringon aikaan kotona ja meillä ei ollut mitään hajua missä muutaman tunnin päästä tultaisiin olemaan.. jännittävää mihin se elämä viekään...

Lauantai aamun fiilistelyjä







IM IN JERSEY SHORE!

Lauantaina herättiin muutaman tunnin yöunien jälkeen ja menin hetkeksi fiilistelemään ihanaa lauantai aamua anskun pihalla olevaan riipputuoliin. Tuossa vaiheessa en tiennyt että 10 minuutin päästä oltaisiin hirveässä kiireessä lähdössä kohti Pennstationia.. Tosiaan, Ansku huutaa mulle että lähtö on 10 minuutin päästä ja taksi tulee hakemaan meitä juna-asemalle. Edellisillan meikit päässä mä pakkasin nopeasti kamat kasaan ja seikkailu oli valmis alkamaan! Pennstationilta hypättiin New Jerseyn junaan ja meillä ei vielä tuossakaan vaiheessa ollut mitään hajua minne oltiin menossa. Haluttiin vaan nähdä New Jersey sillä se on ihan nykin vieressä ja ollaan puhuttu siita koko kesa. 


No, mulla tuli sitten ihan hullu ajatus kun oon puhunut koko kesän Anskulle kuinka rakastan sellaista sarjaa kuin Jersey shore ja oon tullut tänne asti, että olis niiiiiiiin siistiä päästä käymään siellä. Ansku sanoi sitten että mikäs siinä, just go with the flow ja niin me oltiin menossa sitten kohti Seaside heighsia! Sinne oli kyllä pidempi matka entä oltiin kuviteltu, ja tuntui että se junamatka olis kestänyt ikuisuuden. Viimein kun päästiin Bay Headiin, meillä ei tosiaan ollut mitään hajua missä oltiin ja miten päästäis itse Seasideen. Kysyttiin sitten yhdeltä naiselta siinä juna-asemalla että voisko se tilaa meille taksin tai jotain, niin se ihana lupautui heittämään meidät sinne! Oh I love american people! <3 Se vaan nauroi kun kerrottiin että ollaan Suomesta ja kuinka mä rakastan sitä sarjaa ja kuinka tultiin sinne ihan sattumalta :D Se heitti meidät sitten suoraan jersey shore tyyppien taloon eteen, ja voitte kuvitella kuinka innoissaan mä olin! Pidätte mua ehkä ihan hulluna kun rakastan tätä sarjaa, mutta musta oli niin uskomatonta olla siellä mitä seuraan joka päivä telkkarista!! En olisi viela pari kuukautta sitten uskonut etta tuun oikeasti joskus seisomaan tuon talon edessa...





Käveltiin sitten suoraan rannalle ottamaan aurinkoa ja taidettiin me pikku päikkäritkin ottaa, sillä yöunet oli jäänyt vähän vähemmälle. Ne aallot siellä rannalla oli aivan uskomattomat ja siellä pystyi jopa surffaamaan! Mulla tuli aivan sellainen olo kuin oltaisiin oltu jollain Californian rannalla, sitä hiekkaa ja merta riitti loputtomiin! Lepohetken jälkeen otettiin sitten suunnaksi kuuluisa Boardwalk missä kaikki tapahtuu. Löydettiin myös tv:stä tuttu Shore store missä nää tv sarjan tyypit työskentelee. Harmi kun oli lauantai niin näillä tyypeillä oli vapaapäivä, mutta niiden pomo oli kyllä töissä ;) Oli sitten pakko ostaa oma Jersey shore huppari muistoksi!
Tää Boardwalk oli täynnä kauppoja ja erilaisia kojuja ja se kuuluisa huvipuistokin sieltä löytyi :) Aika meni niin nopeaa ettei edes huomattu kun tuli jo pimeää ja mietittiin miten me päästään koko paikasta pois :D Ehdittiin onneksi viimeiseen junaan kohti New Yorkia ja jälleen kerran, oltiin vasta aamulla kotona. Mä en oo nukkunu yli 2 kk kunnollisia yöunia ja alan pikkuhiljaa hyväksymään jo sen ajatuksen että seuraavan kerran tuun nukkumaan kunnolla Suomessa.



Musta on tullu ku joku Duracell-pupu ku viiletän vaan paikasta toiseen ja viikosta toiseen ilman unta enkä oo edes väsyny. Suomessa tuntuu että oon kokoajan aina hirveän väsynyt ja saattaa olla että tän kesän jälkeen mä nukun vaan ne 2 viikkoa mitä mulla on aikaa olla ennen ku koulu alkaa :D Vitsailen muutenkin täällä että oon niin supernainen ku palaa suomeen, sillä oon hoitanu 4 ihmisen taloutta yksin koko kesän, oon eläny ilman lihaa, puhelinta, telkkaria ja kunnon nettiä nyt pari kuukautta.Osaan todella arvostaa niitä pieniä asioita ku palaan suomeen :)


SHOPPING SUNDAY

Sunnuntaina herättiin sitten joskus 4 aikaan päivällä ja Ansku lähti hakemaan Ninaa niille. Otettiin sitten suunnaksi Roosevelt mall ja kun rahaa ei ollu palanu tarpeeksi viikonloppuna nii päätettiin sitten tuhlata loputkin shoppailuun :D Oikeesti, Nyki on ehkä kallein paikka olla au-pair, sillä täällä riittää tekemistä vaikka kuinka paljon ja shoppailu mahdollisuudet ovat ehkä parhaimmat ikinä.. Mieluummin olen täällä suurkaupungissa ja saan rahan tilalle jotain kuin asuisin isäntäperheessä jossain landella jossa ei voisi kuluttaa rahaa mihinkään, se vaan tarkoittaa ettei voi myöskään tehdä mitään. Eletään muutenkin vähän "hällä väliä elämää" tyttöjen kanssa tällä hetkellä, sillä tiedetään että aikaa on enää niin vähän jäljellä että nyt pitää tehdä kaikki mitä vielä halutaan tehdä. En ikinä Suomessa käyttäisi näin paljon rahaa näin lyhyen ajan sisällä :D Mutta rahaa tulee aina lisää ja näitä muistoja ei voi mitata rahassa.



3 viikkoa matkaa enaa jaljella ja oon pikkuhiljaa alkanut hyvaksymaan sen tosiasian etten oikeasti oo jaamassa tanne.. 3 viikon paasta taa kaikki on ohi ja mun pitaa palata Suomeen. Syksy ja tasainen arki Suomessa odottaa, mutta ma en anna sen tapahtua!! Jos jotain tana kesana oon oppinut, niin sen mika tekee mut onnelliseksi. Tan matkan aikana tajusin esimerkiksi etta oon tehnyt mulle rakasta tyota vaarista syista, ja siksi tein päätöksen että lopetan nyt kaikki jumppahommat vähäksi aikaa. Kylla, mua ei enaa nahda syksylla vetamassa yhtaan jumppaa. Ehkä ensi keväänä taas hyppään kelkkaan uudestaan, mutta nyt tarvin pienen hengähdystauon. Kaikki ei olekaan Suomessa enaa samalla tavalla kun  tulen takaisin ja nyt tuntuu etta elama on oikeasti menossa parempaan suuntaan, mutta siita lisaa myohemmin. Tajusin kuitenkin etta mun on tehtava jotain mita rakastan koko sydamestani enka voi tuhlata hetkeakaan johonkin jossa en pysty olemaan mukana niin suurella sydammella kuin haluaisin.. "You Only Live Once" on hyva lause kuvaamaan sita, etta vain sina itse voit vaikuttaa siihen millaista elamaa elat. Joskus muutos tuntuu pelottavalta mutta millaista elamaa se on jos et koskaan uskalla ottaa riskeja? Ma en aio olla yksi niista jotka vanhoina kiikkustuolissa katuvat niita asioita joita ovat jattaneet tekematta, en todellakaan. Ma aion toteuttaa mun unelmat, joko yksin tai yhdessa. Voin rehellisesti sanoa olevani talla hetkella todella onnellinen tytto, silla uskallan elaa juuri sellaista elamaa kuin itse haluan. Talla hetkella musta tuntuu etta oon oikeasti elossa. Tiedattehan sanonnan: "Everybody DiesBut Not Everybody Lives" miettikaa sita. 
Musta on kuitenkin ihana tulla kotiin ja koti tulee aina olemaan mulle se paras ja turvallisin paikka maailmassa. Odotan jo sita kun paasen nakemaan teidat kaikki ja kertomaan naa jutut kasvotusten. Te rakkaat teette mun kotiinpaluusta maailman ihanimman asian <3 Nahdaan 3 viikon paasta!
Keep Dreaming BIG!